Huomioitavaa
Muistathan tarkistaa, että vapaa-ajan tapaturmavakuutuksesi on voimassa, kun osallistut tunneille. Peruutukset on tehtävä vuorokautta ennen, ratsastusohjaajan tunneille kaksi vuorokautta ennen. Alle vuorokauden sisällä peruttujen tuntien maksuja ei palauteta (hevosharrastetunti voidaan siirtää kerran). Hevosten kanssa ollaan aidatulla toimintakentällä.
Omalla hevosella tunneille osallistujat. Ensimmäinen kerta aina yksityistuntina. Sovitaan sitten jatko.
Hevosten kanssa
ALVL 3§
Tutustumiskäynti 30-45 min
25-30€
Lasten kerhot maatilalla 60 min
Heppakerhossa tutustutaan hevosiin ja tilalla asuviin eläimiin. Hevosten hoitoon painottuvassa kerhossa perehdytään talliympäristöön ja hevosiin sekä perusasioihin hevosen kanssa toimiessa. Kerho alkaa yleensä hevosen hakemisella.
Lasten ratsastuskerhossa tutustutaan ratsastusharrastukseen ja ratsastukseen. Hevoset ovat tallissa valmiina. Ratsastuskerhoon osallistuminen edellyttää itsenäiset ponin talutustaidot.
alkaen 18€/hlö
25€/hlö
Hevosharrastetunnit 60-90 min
Tunnit alkavat hevosen hakemisella tarhasta ja varustamisella. Tunti rakentuu osaamisesi mukaan, jonka aikana tutustutaan hevoseen eläimenä, käsittelyyn ja hoitoon sekä varustamiseen. Tunneilla ratsastat taitojesi mukaisesti ratsastustehtäviä tehden. Osa tunnista voidaan maastoilla, joko hevosen alku- tai loppuverryttelyksi. Tunnit voidaan toteuttaa kahdelle henkilölle, jolloin tunnin hinta 30 eur/henkilö.
alkaen 38 €/hlö
Maastotunti perinnemaisemissa 90 min
Hevosen varustaminen. Ratsastetaan kylämaisemissa käyntiä ja ravia. Kentällä on mahdollista kokeilla kaikki askellajit. Hevosen hoito lopuksi. Varusteet puhdistetaan/kuivataan tarvittaessa. Maastoilu voidaan toteuttaa myös taluttaen.
alkaen 50 €/hlö
Kokeilutunti, talutusratsastus n. 30 min
alkaen 28€
Ponikerta kahdelle, n. 60 min
Varustetaan poni yhdessä. Harjoitellaan ajamista.
henkilö 20 €
Pienryhmiä
- Aloittaisinko hevosharrastuksen? 160 eur/henkilö, pienryhmä
Neljän kerran alkeiskurssi (4x2,5h), jossa perehdytään perusasioihin hevosen kanssa ja harrastajan mielen ja kehon taitoihin. Kahdella ensimmäisellä kerralla tutustutaan talliympäristöön, hevosiin ja toisiimme erilaisin harjoittein. Harjoitellaan myös hevosen perushoitamista. Toisella ja kolmannella kerralla harjoitellaan suitsien laittamista, taluttamista ja maastakäsittelyä sekä valmistaudutaan ratsaille. Kurssi on toteutettavissa tiivistetymmin viikonlopun aikana.
- Taitavat tallilaiset, pienryhmä (henkilö 38€)
Pienryhmätunti tilauksesta tai loma-aikoina päivätapahtumana. Kesto 2h. Aina hevoset mukana toiminnassa. Ryhmän kanssa voidaan tutustua eri teemoihin esim.
- testata tasapainoa karvasatulalla,
- hevosen palkitseminen
- uskallatko temppuilla hevosen selässä (vikellyksen perusteita),
- satulasta tippuminen (Pentti puuhevosella) sekä
- keppihevostelua kentällä.
Tunti sopii hevosiin tutustuville ja aloittelijoille.
- Ystävien kanssa alkaen 90 €/ryhmä
Touhutaan ryhmässä tallissa 1,5 h, perehdytään vaihtelevasti tilan eläinten hoitoon ja ulkoiluttamiseen. Kerää oma pienryhmä.
Sopii vaikka lasten synttärijuhlan pohjaksi, johon lisättävissä yllätykseksi talutusratsastus tai poniajelu.
Aikuisempaan makuun kesällä vaikka rantasauna ja uinti tai ulkoilua lähiluonnossa.
Ratsastustunti
Ratsastusohjaajan pitämä ratsastustunti erikseen ilmoitettavina aikoina alkaen parituntina 45€ ja yksityistunti 60 €. Hinta sisältää korvauksen ohjaajalle opetuksesta, hevosen varusteineen ja tilat. Aina joku auttamassa varustamisessa. Tunnin sisällössä huomioidaan ratsastajan taso.


Kiinnostaako maatilavierailu?
Etsitkö vuokrahevosta?
Haluatko varata tunnin?